tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kesäkuun keperöinnit

Cup-nimitys taitaa olla kuuminta muotia tällä hetkellä kisojen nimeämisessä, vai mitä luulette? Musta ainakin tuntuu että 3/4 kisoista on nykyisin cuppeja :D Tässä postauksessa kisajutustelun lisäksi pientä tarinointia ihan uudesta jutusta, nimittäin Leineperin ruukilla järjestetystä hevosaiheisesta tapahtumasta.

10.6.



Jännästi perjantaina ja vielä jännemmin illalla järjestetty Holicup sopi mulle hyvin sen suhteen, että olin päivät töissä. Mikäs parempi tapa viettää perjantai-iltaa kuin lähteä kepparikisoihin, etenkin kun lauantaina olisi aikainen herätys uusiin keperihommiin? Mun töistäpääsyn jälkeen treenattiin katrillia porukalla Jossu, Amanda ja Jenna, kuvattiin se Jutalle harjoiteltavaksi (eh, seuraavaksi päiväksi) ja pyörittiin meidän nurmikolla muuten. Ossilla tuli ratsastettua nämä treenailut. Joskus neljän aikana pakkauduttiin autoon ja mentiin lidlin kautta kisapaikalle. Kyseessähän oli samojen tyyppien kisat samassa paikassa kuin viime vuonna Horsman ja Liljan kisoissa. En olisi ehkä muuten lähtenytkään, väsynyt kun olin, mutta tiesin mitä näiltä tytöiltä voi odottaa :)

(c) Jossu


Matkalla alkoi ikävästi satamaan, mutta onneksi kisat saatiin pidettyä ilman enempää vedenpaisumusta. Koululuokkien aikana ilta-aurinkokin paistoi kauniisti, ja taivaan hanat aukesivat sopivasti, kun lähdimme kohti kotia.

Kisat meni kivasti, tuloksia tuli seuraavanlaisia: 20-30cm tyyli - Whip III, 40-50cm tyyli - Peg II, kür ja improkür - Ian I. Alla ratavideolla vain ikävä kyllä niitä luokkia, joista ei tullut sijoituksia.

Ratavideo


11.6.
Saimme hienon tilaisuuden, kun Sakeraa (Satakunnan keppihevosratsastajat) pyydettiin tulemaan HEVOSruukki-nimiseen, tietysti hevosaiheiseen, tapahtumaan pitämään keppihevosaiheista ohjelmaa ja esittelemään tätä harrastusta. Meidät otettiin todella hyvin huomioon ja kohdeltiin asiallisesti, mistä olen erityisen iloinen. Vastasinpa jo myöntävästi, kun meitä pyydettiin ensi vuodeksikin :)

Meidän ohjelmaamme kuului klinikkamuotoinen keppariratsastuksen abc, johon saivat osallistua kaikki, ja pari esimerkkiratsukkoa toimi ohjaajan johdolla. Ensin mentiin vähän askellajeja ja harrastajat näyttivät pari koululiikettä, sitten vielä hypättiin lopuksi. Kaikilla näytti olevan mukavaa, ja olen yllättynyt, kuinka moni tuli jo tähän mukaan!


Toisena ohjelmanumeronamme pidimme estekisat. Meillä oli kaksi luokkaa; 20-30cm ja 30-40cm. Molempiin tuli ihan mukavasti osallistuja, osalla oli oma hevonen mukana ja loput menivät meidän lainahevosilla. Ossi ei tainnut päästä kuin pieneen treenailuun, ehkä kukaan ei uskaltautunut niin hurjan oripojan kyytiin ihan esteille asti :D Ensimmäisessä luokassa kaikki saivat diplomin sekä kolme parasta ruusukkeet, toisessa luokassa meillä oli antaa diplomeja tulostusongelmien vuoksi vain kuudelle parhaalle. Tässä myös toki kolme parasta saivat ruusukkeet. Pidimme myös korkeushypyn, jonka voittokorkeudeksi saatiin lopulta muistaakseni 85cm.


Viimeinen ohjelmanumeromme oli katrilli. Harjoitteluaikaa jäi pikkasen liian vähän, etenkin kun yksi meistä joutui opettelemaan sen videolta. Mä taisin vähän mokata tuossa lopussa, mutta noh, sellaista sattuu! Aplodit kuitenkin saatiin :'D Itse ohjelmasta tykkäsin kovasti, harmi että meni vähän sekaisin ja loppu pipariksi.

Video katrillista: 


19.6.
Sitten vielä Devoncup! Tästä päivästähän tein Kisapäivä-videon. Näihin kisoihin ilmoittauduin jo jonkin aikaa sitten, tarkoituksena päästä tunnustelemaan vähän Tampereen seudun kisameininkejä. Pikkuveljen ollessa riparilla vanhempani saivat päähänsä lähteä samalla Tampereelle, joten ajettiin sitten asuntoautolla sinne. Kisasin Ianilla tosiaan kaikissa luokissa, myös ihan läpällä korkeushypyssä (pääsin metrin) ja orinäyttelyissä. Tulokset: ristikko, tyyli I, 30-40cm, tyyli II, 70-80cm III, kür I.











Näytetään DSC08743.JPG
Näytetään DSC08743.JPG
Ratavideo (kaikki radat)

3 kommenttia:

  1. Rakastan tuota sun ratsastustyyliä, varsinkin aikaluokissa! Meet jotenkin niin aidon oloisesti etkä vaan kaaho ihmeellisessä juoksulaukassa ympäri kenttää!

    Onnea kaikista sijoituksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, joo voisinhan mä vaikka astua noista esteistä yli mut en ees jaksais juosta täysiä xD

      Poista
  2. Ahhh! Se oli nin aidon näköstä kun devon cupissa Ian vähä "pelkäs" :D <3

    VastaaPoista

Arvostan aina kommenttia :)