sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Weekend 1/2

Päivien piteneminen ja lumien sulaminen on tuonut munkin harrastukseen eloa ihmeellisellä tavalla. Melkein ratsastin viikollakin, mutta jatkuvat vesisateet sitten lykkäsivät urheilua viikonlopulle. Rakastan fiilistä, kun pääsee menemään lenkkareilla!

Lauantaina ratsastin Xanalla. Kävin ensin pienen lenkin kameran kanssa, kun etupiha oli vielä aika märkä ja toinen auto tyhmästi tiellä.





Tällaisen rennon lämppäilyn jälkeen sähläsin kouluratsastuksen kanssa, vaikka tunnin pääpointti olikin esteet. Mutta kuten Tyti blogissaan kirjoitti: "Ei se, mitä esteillä tapahtuu, vaan se mitä niiden välissä." Ehkä alkaa näyttämään esteradatkin paremmilta, kun saan vähän peruskuntoa alle ja voimaa siistiin suoritukseen.

Laukanvaihtotreeniä

Hyppäämisen aloitin jostain 40cm tienoilta. Kentälle laitoin kaksi estettä, joita yritin hypätä tasapuolisesti molemmista suunnista. Hyppäsin esteitä niin yksittäisenä, kuin vähän suhteutetun välin fiiliksellä.





60cm sarja

Yllä- ja allaolevasta huomaa hyvin, missä mun estetasoni suunnilleen menee. 60cm menee kummassakin laukassa melko siististi sen pahempia virheitä. Pystyn jopa hallitsemaan kättäni hieman. 70cm:ssä huomaa jo valtaisan eron; ihan erilainen hyppyasentokin. Etenkin laskeutumiset tulevat vinoon.

70cm sarja

Rannevääntö

Sarjaa muutin siten, että ensimmäinen este oli pieni, 40-50cm ja sitten kahden askeleen väli ja korkeampi este. Kuvia ei ole montaa, mutta molemmista suunnista hypin 80:tä ja 90:tä senttiä.

Fail

Järkyttävän näköistä; 90cm

Yli meni!

Olin juuri kirjoittamassa, että 90cm menee vain vasemmassa, mutta aloin katsomaan kuvaa tarkemmin. Oikealta laukalta (tai ainakin oikealta ponnistusjalalta) tuo näyttää. Ihan ihmettää itseäkin. Ja se ettei vasemmasta, eli paremmasta, ole edes kuvaa? Hirveältähän tuo näyttää, mutta näin "korkean" ylittämisestä on jo tovi...

Lopuksi siirsin esteet melko leveäksi okseriksi. Huomasin, että kyllä pari vuotta sitten pituusesteetkin menivät mallikkaammin. Pieneen ylämäkeen vauhti töksähtikin siihen eikä ollut energiaa leiskauttaa yli.

*Nöyp*

Nyyoomm

Hyppäämisen lopetettuani pyörin vielä hetken isolla ympyrällä. Kidutin itseäni pätkillä vastalaukkaa, ihan hirveää hommaa. Hiki tuli, niin tuli myös muutama kuva vielä Xanasta pääosin instagramia varten.

Xanalla oli muuten kamala hypätä vähääkään korkeampaa. Liian kevyt ja liian lyhyt keppi mun ruhon alle. Ulkonäöllisesti voin jopa sanoa tykkääväni siitä.


i'm so fab like a fairy

Joulu on vain kerran vuodessa :))


Aikamoista treeniä tällaiselle mummelille, koko hommassa vierähti tuntinen. Mutta tosiaan, otsikon lupailema kakkososa ilmestyy luultavammin muutaman päivän kuluttua. Se onkin sitten postaus sunnuntaista, josta tuli yhtä paljon kuvia, joten katsoin parhaaksi laittaa tämän kahdessa osassa.

Aika hiljaista täällä blogissa näyttää olevan, jos muistaisitte edes klikata jostain napista tuosta alhaalta, että tiedän, lukeeko tätä ketään. (Viime postaukseen ilmestyi kaksi "Luin"-merkintää...) Arvostan jokaista pientäkin kommenttia suuresti.

10 kommenttia:

  1. ihania kuvia, ja tosi kivasti hyppäät! :) Itse yleensä koneella lukiessa laitan noita 'Luin' ja 'Tykkäsin' kohtia, mutta mobiiliversiossa niitä ei ole (?) , jolloin en laita :) Mutta tosiaan pidän paljon sun postauksista ja luen aina ne kaikki c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Joo en ole tullut ajatelleeksi etteivät ne napit välttämättä näy kuin internetversiossa. Mutta kiva jos tykkäilet ^^

      Poista
  2. Kiva postaus ja tosi kivoja kuvia :'D ... Tuo Xana on kyllä kaunis :D. Mä yleensä klikkailen, mut kommentteja en ikinä oikein jaksa kirjoittaa juuri mihinkään :'D ..

    - KitKatPoni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Xana kiittää :D Klikkailutkin kelpaa mainiosti, silloin sitten tiedän, lukeeko näitä ketään.

      Poista
  3. Hyvinhän se meni! Mie yleensä klikkailen, mutta kommentointi on vähän tuskaa, kun pitää vaihtaa eri selaimelle, joka on vähän huonompi.

    VastaaPoista
  4. Ite klikkailisin, mutta en taida tälleen anonyyminä pystyä?

    Mutta tosi kiva postaus, ihanat, laadukkaat kuvat ja sopivasti tekstiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mun mielestä pitäisi pystyä, ne tietääkseni näkyvät kaikille. Kiitoksia kovasti ♥

      Poista
    2. Kyllä anonyymina pystyy. Mutta vain internet versiossa. Ainakaan mulla ei kännykällä näy niitä nappuloita (en nyt millään keksi mikä sen oikea nimi olisi)

      Poista

Arvostan aina kommenttia :)