sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Preiviiki 30.4.

Huhheijaa, kulunut viikko meni melko väsyneissä merkeissä toipuen sm-darrasta. Lauantaina oli niin hieno ilma, että lähdimme vielä @khtezmerallan kanssa Preiviikin urheilukentälle. En ole meinaan koskaan nähnyt siellä ketään, joten ajattelin, että se olisi kiva paikka pitää vaikka joskus valmennuksiakin. Mulla oli päivällä kaikkea puuhaa, joten pääsin lähtemään kotoa vasta viideltä. Ei siinä mitään, sää oli mitä mainioin. Ensin kävin hakemassa Emmin ja sitten hurautimme Preiviikiin.

Kävimme kävelemässä pururadalla alkukäynnit ja siirryimme sitten kentälle ratsastelemaan. Kuten kuvista näkyy, mulla oli mukana Peggy. Menin vähän laiskasti koulua ja kuvia otettaessa vähän lisää, vähän vähemmän laiskaa koulua. Kuvailtiin kumpikin toisiamme ja harjoiteltiin ensi viikonlopun kisoihin, joissa kisaamme tiiminä, mun ekat kokonaan joukkuekilpailut! Odotan kyseistä päivää innolla :)

tukkajumala







kevät ♥



Kentällä tarpeeksi pyörittyämme ja kouluradan opittuamme suuntasimme takaisin metsään päin. Napsittiin vähän kuvia ensin tuossa alikulkuhommelilla ja sitten vielä mentiin hyppelemään vähän ojia ja väistelemään oksia. Jätimpä myös aurinkolasini metsään, mutta onnekseni huomasin sen ajoissa ja löysin ne vielä :D









värjäytin muuten lettini! mitäs tykkäätte?




10 kommenttia:

  1. Oi ihania kuvia ja pidän letistäsi kovasti, punanen (vai oranssi? punertava kumminkin :D) sopii sulle!

    VastaaPoista
  2. Mahtavia kuvia, makee tukka, ihana Peggy!! Mikä muuten sen "tukkajumalan" oikee nimi on, vai onko se ihan vaan "Tukkajumala"? :3

    -Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Se on Emmin heppa, jonka nimi taitaa olla Vauhti-Sälli(?) En oo ihan varma :D

      Poista
  3. Hienoja kuvia! Onnea kisoihin! Ja toi letin väri sopii sulle tosi hyvin!!

    VastaaPoista
  4. Ai säkin oot värjäyttänyt hiuksesi! Sopii sulle.:) Ihania kuvia ja onnea kisoihin!

    VastaaPoista
  5. niin ihania kuvia ja upee tukka!

    VastaaPoista

Arvostan aina kommenttia :)