Vihdoin koitti lauantai, ja kiivettiin Porista linja-autoon aamulla yhdeksältä, suuntana Nummela. Matka kesti 3h 15min, ja sen aikana ehdin kuolla verenhukkaan nenäni kautta (ainakin melkein). Laukki liittyi seuraamme Forssassa, ja Nummelassa olimme klo 12.15. Pysäkiltä kisapaikalle saimme kyydin Julleffin isältä. Tavaraa oli mukana reippaasti ja pää otti auton kattoon kiinni. Ei oo muuten ensimmäinen kerta. Kisapaikalle, eli Vihdin kuvataidekoulun pihalle ei ajanut onneksi kuin muutaman minuutin.
Paikanpäällä levittäydyttiin ja valmistauduttiin ensimmäiseen luokkaan, joka oli siis 30-40cm tyyli.
Kisaajia ei ollut kuin laskujeni mukaan seitsemän, luultavasti päivämuutos toi peruuttajia. Kivaa oli kuitenkin, harmi ettei useampi päässyt! Koska minulla ja Millalla oli vain yhdet hevoset mukana, kisattiin sitten myös toistemme hepoilla. Shara olikin jalkansa vuoksi vain ekassa esteluokassa + kürissa.
Milla - RH's Shuttity Up Up Up |
Shara - Castiel |
Voitin ensimmäisen luokan. Seuraava luokka oli myös tyyliluokka, korkeus 50-60cm.
Kolmas ja viimeinen esteluokka mihin osallistuin olikin sitten jo aikaluokka, eli 70-80cm
Milla - Asylum |
Korkein ja viimeinen esteluokka oli 90cm, johon osallistumisen jätin ihan suosiolla pois. Ei siinä sitten kukaan muu kuin Milla ja Vipe kisanneetkaan.
Kisat päättyivät kür-luokkaan, johon sitten osallistuin vetämällä täysin improna, kun en missään vaiheessa saanut itseäni harjoittelemaan.
Kaikilla oli oikein ihanat kürit, etenkin Sharan ohjelma oli tosi hieno! Omalla kohdalla pää löi vähän tyhjää, ja musiikki stoppasi yhtäkkiä kesken kaiken, mutta selviydyttiin voittajina. Heppana oli siis RH's Shuttity Up Up Up, tamma, jolla ei ole vieläkään lempinimeä...
Lauantai jatkui minun, Millan ja Sharan siirtyessä Julleffin luo, käytiin subilla ja vuokraamassa kaksi kauhuelokuvaa (Mama ja Emily Rosen riivaaja) ja haettiin mättöä Prismasta. Ilta meni katsellessa elokuvat (Emily Rosen riivaaja oli niin kesy etten luokittelisi kauhuksi, ja Mamahan ollaan Millan kanssa kertaalleen katsottu). Katsoin illalla uuden Doctor Who-jakson streamina BBC Onelta, kun niitä nyt ei Suomessa tule muutamaan viikkoon. Lagailtiin ja kaikki teki vähän omaansa, itse istuin lopuksi pimeässä olohuoneessa selaten Tumblria, kunnes siirryin vielä sänkyyn lukemaan Millan kanssa. Nukkumaan me kaksi mentiin ehkä siinä yhden aikaan, ja heräiltiin sunnuntaina kympiltä.
Päätettiin ettei istuta sunnuntaita huonon ilman vuoksi sisällä, vaan matkattiin Selloon Julleffin isän kyydillä. Sieltä tultiin niin, että ehdittiin 16.45 lähtevään bussiin. Kotona oltiin kahdeksan jälkeen. Oli kyllä supermukava viikonloppu, täytyy ottaa uusiksi!
// Mitäs tykkäsitte, oliko hyvä kisapostaus & mitä mieltä olette kuvista? Liikaa, sopivasti (tuskin liian vähän, yritän saada seuraavaan postaukseen vielä itsestäni)
Tosi kiva kisapostaus! (: Tykkäsin! Ja hyvä, kun ruusukkeita tuli!
VastaaPoistaKiitoksia :3
PoistaMielestäni kirjoitit postauksen oikein hyvin. Ei liikaa tekstiä, sopiva määrä kuvia joiden laatu oli hyvä. Kirjoitus oli myös kiinnostavaa.
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista ♥
PoistaJees, oli ihanaa että tulitte! :3
VastaaPoista-julleff
Ah oli kuules vain ilo käydä terrorisoimassa sitäkin maailman kolkkaa :D
Poista