sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Tunteja ja valmennuksia Satakunnassa

 Oman kokemuksen mukaan valmentautumismahdollisuudet tällä seudulla ovat aika vaatimattomat, joten ajattelin tarjota mahdollisuutta päästä edes jonkinmoiseen valmennukseen. Itse kun en hirveän aktiivinen enää ole, olisi kiva saada vähän vipinää tähän harrastukseen tätä kautta.

Minä
Olen siis 16-vuotias tyttö ihan Porin vierestä. Kepparitaustaa löytyy lähemmäs kuuden vuoden ajalta, ja oikeilla hevosilla olen ratsastanut vajaa seitsemän vuotta. Aikaisempaa tuntien/valmennustenpitokokemusta on jonkin verran. Mielenkiintoa löytyy. Itseltäni löytyy ihan hyvät puitteet valmennusten ja tuntien pitämiseen; kaksi kenttää (nurmikkoa ja soraa) sekä asiansa ajava estekalusto. Voin antaa myös omia hevosiani tuntikäyttöön.

Valmennukset/tunnit
Pitäisin tunnit ja valmennukset mieluusti "omalla tallillani", mutta pääsen kyllä liikkumaan täältä Ulvilasta lähikuntiin (Porin seutu). Etenkin kesällä tilanteeni on kelpo oman menopelin myötä.
Perinteisten koulu- ja estepainotteisten tuntien/valmennusten lisäksi olisin erittäin iloinen jos voisin valmentaa myös lännenratsastuksessa. Oma heppailukokemukseni perustuu nimittäin siihen. Tasolla tai kunnolla ei ole väliä, mutta olisi kiva jos ilmoitat selvästi etukäteen minkä tyyppistä ohjelmaa haet.

Kiinnostuitko?
Varata ja sopia voi kirjoittamalla voorun topaan tai vaikka yksityisviestitse tai sähköpostilla khtrenhet@gmail.com mielellään seuraavalla kaavakkeella:

Nick:
Laji:
Paikka:
Ajankohta:
Kunto 1-5:
Mitä haet valmennukselta, mihin haluat keskittyä:

Jos jäi jotain epäselväksi tai heräsi lisäkysymyksiä, kysythän :)

5 kommenttia:

  1. Voi harmi, oisin niin kiinnostunu noista valmennuksista, varsinkin lännen- ja kouluratsastuksen D: Mut meitsi asuu täällä Joensuussa niin en ihan Poriin asti viitsisisi tulla :'D

    VastaaPoista
  2. Kun loimaan lähellä asuu niin matkaa tulee. Kuinka paljon tunnin/valmennuksen hinta

    VastaaPoista
  3. Vitsit, ois ollu tosi kiva päästä sun valkkaan, mut ku asun tääl Kokkolan lähellä Länsi-Suomessa.. No, jos tuun sinnepäin, niin miksei :)

    VastaaPoista

Arvostan aina kommenttia :)