tiistai 21. huhtikuuta 2015

20.4. esteponnistelua

Hurautin taas vaihteeksi Poriin mopolla. Reppuun ja reissuun pääsi Hippu-Hippendaali. Alun perin meinasin mennä kouluvalkkaan, mutta polvi olikin ystävällinen ja antoi hypätä kaikessa rauhassa.

Valkkuun osallistui lisäkseni kolme ihmistä, myös uusi tuttavuus Pinja. Osan kuvista olen ottanut itse, minusta otetuista + muutamasta muusta kiitos Juholle (@kht_haukka)

Valkkaaja Essi (@khtlumokuu) ratsasti myös :D





















Tyylikkäät aurinkolasipikselit





 Kolmen erikorkuisen radan jälkeen otettiin muut esteet pois ja nämä nuoret hyppivät korkeutta. Aloitettiin kuitenkin maltillisesti, joten pääsin mukaan :D 90cm meni korkeimmillaan, metriä en viitsinyt kokeilla, kun jalat vielä kantoivat. Siihen oli hyvä lopettaa, että ollaan kunnossa lauantainakin!







Hippu on puskaponi. Literally.








Hippu pääsi hyppäämään myös muidenkin kanssa, ja itse vuorostani kokeilin muiden hevosia. Ihana ilma oli! Vaikka mun pikkukätöset yrittivätkin kehitellä hypotermiaa... taas vaihteeksi.

Kuvia saa taas kopioida, mutta merkitsettehän copyt :)

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Lauantai 18.4.

Tosiaan lauantaina @kht_kolibri tuli taas meille. Ekaksi mentiin ratsastamaan takapihalle ja jaksettiin ottaa kolme estettäkin mukaan. Minä hyppelin tämän tunnin Ossilla.

Mentiin aluksi sarjaa, johon kuului innari ja sitten sen jälkeen vähän isompi este. Innaria nostettiin vissiin viiteenkymmeneen senttiin asti, ja kyllähän siinä sai jo kerätä voimaa ponnistukseen ja sarjan jälkeisiin askeleihin.




Hyvin mahtui näinkin iso ihminen sinne väliin



Aikamme hypittyä tätä järjestelyä molemmilla laukoilla teimme toisesta esteestä okserin ja hyppäsimme kahden esteen sarjaa kahdella/kolmella askeleella.



Lopeteltiin näitten hevosten kanssa, kun mun oikea polvi ulisi jotain esteen korkeudesta. Napattiin tallista uudet hepat, minä otin Sissin ja Kia sai Xanan. Suunnattiin metsään, johon innostuttiin rakentamaan maastoesteitä kokonainen radallinen! Pitäisi vaan käydä tuolla useammin, niin hirveästi hienoa materiaalia + mahtava pohja.

Xanakin suoriutui hyvin ekoista maastoesteistään!









Ojankin yli päästiin



Sukellus


Oli taas kerran kiva päivä, kiitos kuuluu Kialle :) Hei nyt kaikki ihanat ihmiset (100 lukijaa täynnä!!) osallistumaan siihen bannerikisaan etten ala ihan epätoivoiseksi!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Bannerikilpailu!

Päätin järjestää tällaisen pian 100:n lukijan kunniaksi. Ideana on siis, että teet Renhet's Events:ille uuden bannerin. Kaikkia blogista löytyviä kuvia saa käyttää! Rajoituksia ei ole kuin muutama:

♦ Haen keväistä, tähän vuodenaikaan sopivaa banneria
♦ Kuvat voivat olla myös edellisiltä vuosilta, mutta kannattaa valita niitä parhaimpia. Blogini ei ole täynnä hyvälaatuisia kuvia.
♦ Bannerin koolla ei ole väliä, kunhan se olisi suurinpiirtein 1000px lähimailla
♦ Bannerissa tulisi olla teksti "Renhet's Events" ja mahdollinen bannerin tekijän nimi jossain kulmassa pienellä. Mainitsen tekijän kuitenkin automaattisesti blogin esittelytekstissä.

Muuten saa käyttää omaa mielikuvitustaan ja luovuuttaan niin paljon kuin huvittaa! Banneri voi olla läpinäkyvä tai sitten läpinäkymätön. Siihen voi käyttää monia kuvia tai sitten käyttää vain yhtä hyväksi havaitsemaansa räpsyä. Areena on teidän!

♦ Banneri tulee lähettää viimeistään 1.5. Valitsen bannereiden joukosta yhden, joka pääsee heti koristamaan blogia. Jos bannereita tulee tarpeeksi, käytän varmasti useampaakin :)
♦ Lähetä banneri s-postilla os. khtrenhet@gmail.com