Pitkästä aikaa ratsastuspostausta! Viime viikonloppuna hyppäsin Sirulla sarjaa. Siru oli oma itsensä, pirtsakka estehirmu, mutta pysyi kuitenkin lapasessa. Hypättiin tuota kahden pystyn sarjaa useampaan otteeseen kummastakin suunnasta. Pääasiassa nostin esteitä samaan aikaan saman verran.
Kahdeksaakymppiä korkeampaa emme hypänneet, oikealla ei onnistunut edes 80-80cm sarja... Vähän tässä kunto on taas laskenut! Muuten hyppääminen tuntui ihan kivalta. Toivottavasti nyt sitten ensi vuonna pääsisin saliin treenailemaan SM-kisoja silmällä pitäen.
Kuvista tuli harmikseni melko tärähtäneitä, mutta kaipa noista nyt selvän saa. Videoitakin otin, ehkä kasaan niistä jonkin lyhyen koosteen joku päivä!
Nyt en taas ole yksinkertaisesti ehtinyt ratsastaa. Kaikki aika on mennyt läksyihin ja autokouluun. Tänä viikonloppuna suuntaan nokkani kohti Tallinnaa, ja toivonmukaan pääsen shoppailemaan hiukan kepparitarvikkeita! Niistä siis mahdollisesti tulossa jokin ostospostaus. Viikonlopun luukuista en ole vielä varma, saanko niitä valmiiksi etukäteen. Saattaa siis olla, että pari jää puuttumaan, jos en ehdi kiireeltä tehdä mitään valmiiksi. Toivossa on kuitenkin hyvä elää, vai mitä?
Psst! Muistakaas käydä ehdottamassa eilisen luukussa aihetta mielipidepostaukselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan aina kommenttia :)